Uutiskirje 2/2018

Puheenjohtajan tervehdys

Ensimmäinen vuosineljännes on saatu pakettiin ja pian ollaankin jo puolivälissä kuluvaa vuotta. Alkuvuodesta mieleen ovat jääneet globaalit poliittiset jännitteet sekä rajut kurssiheilahtelut tulosjulkistusten ympärillä. Osakemarkkinat ovat siis silminnähden hermostuneet, joskin kokonaisuudessaan suunta on edelleen ylöspäin. Listautumiset ovat myös jatkaneet viime vuoden aktiivista trendiään ja Helsingin Pörssiin on alkuvuonna tullut viisi uutta yhtiötä, joista kaksi päälistalle. Varsin mukava lähtö vuoteen 2018 siis.

Suomen IR-yhdistyksen vuosikokous järjestetään tänä vuonna tuoreen listayhtiö Altian tiloissa 7.6. alkaen klo 17, ja yksi kokouksen tehtävistä on uuden hallituksen valitseminen. Taneli Hassinen jää hallituksesta pois, ja haluankin kiittää häntä arvokkaasta ja asiantuntevasta panoksesta yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi.

Kolmen hallituksessa työskennellyn vuoden jälkeen luovun itsekin paikastani, koska haluan antaa tilaa uusille kyvyille ja tuoreille ajatuksille. Hallitustyö on antanut minulle runsaasti ammatillista tietotaitoa, minkä lisäksi olen saanut vaihtaa ajatuksia kyvykkäiden IR-kollegojen kanssa. Kannustan samalla myös kaikkia hallitustyöstä innostuneita jäseniämme osoittamaan rohkeasti kiinnostuksensa, mikäli IR-toiminnan kehittäminen osaavassa ja aktiivisessa porukassa tuntuu omalta.

Suomen IR-yhdistys voi tänä päivänä hyvin. Sen toiminta on kansainvälisestikin verrattuna aktiivista, ja tapahtumat pyritään järjestämään asiakaslähtöisesti eli jäsentemme tarpeita kuunnellen. Uskon tämän toimintamallin kehittävän sijoittajasuhteita ja jäsentemme ammatillista kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla jatkossakin.  

Toivotan kaikille oikein hyvää ja lämpöistä kesää.

Katri Sundström
Hallituksen puheenjohtaja

Vain yhdistyksen jäsenet näkevät koko uutiskirjeen

Jos olet jäsen niin kirjaudu sivustolle. Voit myös hakea seuran jäsenyyttä.